Reino Leppänen perusti Kokemäen Risteelle kirjapainon yhtiökumppaninsa Einari Launoksen kanssa vuonna 1949. Miesten yhteistyö jäi kuitenkin lyhyeksi, sillä Launos menehtyi jo vuoden kuluttua painon perustamisesta. Reino Leppänen päätti jatkaa toimintaa yksin.

Heinäkuun viimeisenä päivänä 1950 Reino Leppänen jätti elinkeinoilmoituksen Kokemäen piirin nimismiehelle. Kyseistä päivää voidaan pitää varsinaisena Risteen Kirjapainon perustamispäivänä.

Kirjapaino toimi aluksi autotallitiloissa, kuten niin moni muukin yritys alkutaipaleellaan. Vuonna 1952 valmistui kirjapainon nykyiselle paikalle ensimmäinen rakennus asuntoineen. Alkuvuosikymmenellä painotuotteet koostuivat pääasiassa lomakkeista ja erilaisista kutsuista. Vanhoja kirjoja korjailtiin, lehtiä ja tuomiokuntien pöytäkirjoja sidottiin kirjoiksi. Työ oli pääasiassa käsityötä.

Kirjapainoa laajennettiin 1960-luvulla kahdesti. Toimitiloja rakennettiin lisää 1960 ja 1968. Neliöiden lisääntyessä myös työntekijämäärä lisääntyi. Konekantaa uusittiin samaan tahtiin, elettiin vielä kohopainon aikaa. Pääasialliset painotuotteet olivat edelleen lomakkeita, hinnastoja ja tuoteluetteloja.

Heti vuosikymmenen alussa, vuonna 1970, ensimmäisten kirjapainojen joukossa, Risteen Kirjapainossa siirryttiin offsetpainoon. Kohopaino säilyi kuitenkin vielä rinnalla koko vuosikymmenen. Uusien investointien johdosta tuotevalikoima monipuolistui lehtiin ja kirjoihin.

Näin 1970-luvulla.

Kirjapainon perustaja, Reino Leppänen menehtyi vuonna 1974. Yhtiömuoto muutettiin kommandiittiyhtiöksi ja vastuunalaiseksi yhtiömieheksi siirtyi Reino Leppäsen puoliso, Aune Leppänen. Reinon ja Aunen poika Jari Leppänen tuli myös mukaan yrityksen toimintaan.

Vuosikymmenen aikana offsetpaino kehittyi ja syrjäytti kokonaan kohopainon. Uusia konehankintoja tehtiin ja vuosikymmenen loppupuolella tuotantotiloja laajennettiin ottamalla koko kiinteistö kirjapainon käyttöön. Tuotevalikoima laajeni yhä enemmän esitteiden suuntaan, lomakkeiden osuus painotöistä oli selvästi vähenemässä.

Siirryttäessä vuosikymmeneltä toiselle tapahtui kirjapainotekniikassa merkittävä mullistus, kun sähköinen sivunvalmistustekniikka valtasi alaa. Valolatomakoneet kannettiin ulos ja tietokoneita tuotiin tilalle. Risteen Kirjapaino oli tässäkin muutoksessa alusta alkaen kehityksen mukana.

Vuosikymmenen loppupuolella kirjapainotiloja laajennetiin jälleen. Samalla uusittiin myös painokalustoa. Koko vuosikymmentä väritti tietotekniikan nopea kehittyminen. Värien käyttö painotuotteissa lisääntyi merkittävästi.


Vuonna 1994 Risteen Kirjapaino valittiin Kokemäen kaupungin Vuoden yrittäjäksi. Tultaessa uudelle vuosituhannelle Risteen Kirjapainosta on kehittynyt alansa tunteva ja hallitseva yritys. Tunnustuksena pitkäaikaisesta työstään Leppäsen yrittäjäperheelle luovutettiin toukokuun 18. päivänä Satakunnan Yrittäjäperhe 2000 -palkinto.

Uusi vuosikymmen muuttaa graaffista alaa edelleen merkittävästi. Tietotekniikan kehittyminen tuo aivan uusia haasteita eteemme. Yhä suurempi osuus painotuotteen valmistamisessa tapahtuu kirjapainon ulkopuolella asiakkaiden toimittaessa itse valmistamansa materiaalin tiedostona kirjapainoon. Kirjapainon huoleksi jää enää painaminen ja jälkikäsittely. Toisaalta kirjapaino voi olla mukana erilaisissa yritysverkostoissa huolehtimassa koko verkon painotuotteista.

Esitteet ja julkaisut pitää saattaa sellaiseen muotoon, että asiakas voi siirtää ne internet-käyttöön. Perinteisten painomenetelmien rinnalle on tulossa digitaalipainaminen. Toimitusajat muuttuvat yhä lyhyemmiksi. Haasteita siis riittää tulevillekin vuosikymmenille.

2000-luvulla Risteen Kirjapaino on edelleen mukana graafisen alan kehityksessä, kuitenkaan unohtamatta perinteisen asiakaspalvelun tärkeyttä.